|
|
|||
|
23.12.2011 - 21:46
Ystävieni kanssa vietettyyn pikkujouluun tein tarjolle lempiherkkuani, Brita-kakkua, tällä kertaa jouluiseksi maustaen. Hyvää Joulua ja Rauhallista uutta vuotta! Pohja: 125 g voita 1 dl sokeria 1 tl vaniljasokeria 2 keltuaista 1 dl maitoa 1 ½ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 tl piparkakkumaustetta Päälle: 2 valkuaista 1 ½ dl sokeria Täyte: 2 dl kuohukermaa 100 g maitorahkaa sokeria maun mukaan 1 tl vaniljasokeria puolukoita Vaahdota voi ja sokerit kuohkeaksi. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää vaahtoon keltuaiset koko ajan vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen. Levitä taikina öljytylle leivinpaperille kolmeksi erikokoiseksi ympyräksi. (Kannattaa paista yksi ympyrä kerrallaan, sillä leviävät melkoisesti). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. Levitä marenkiseos pohjan päälle aaltoilevasti puhtaalla nuolijalla. Paista pohjaa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka ja sokerit. Kasaa kakku ja levitä väleihin täytettä sekä marjoja. Koristele tomusokerilla. 15.12.2011 - 21:20
Tällä ohjeella kotonamme on tehty pipareita niin kauan kuin muistan. Pipareista tulee melko pehmeitä, verrattuna vaikkapa kaupan pipareihin. Ihanaa Joulun odotusta kaikille! 500 g voita 1 ½ dl siirappia 3 ½ dl sokeria 2 tl kanelia 2 tl inkivääriä 1 tl suolaa 1 rkl pomeranssinkuorta 3 munaa 14 dl vehnäjauhoja 1 rkl soodaa Kiehauta kattilassa voi, siirappi, sokeri ja mausteet. Nosta levyltä ja vatkaa jäähtyneeksi. Vatkaa munat toisessa kulhossa ja lisää seokseen. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu sooda. Sekoita hyvin, ja anna taikinan jähmettyä jääkaapissa yön yli. Paista piparit 250 asteessa kauniin ruskeiksi. 01.12.2011 - 21:16
Kun olimme pieniä, pesäpallojoukkueemme pelien aikana äidit pitivät pystyssä pientä kioskia, josta kannustusjoukot saivat ostaa pientä hyväskää pelin seuraamisen lomassa. Erään ystäväni äiti toi usein tarjolle tätä herkullista piirakkaa, jota en sen koommin olekkaan päässyt maistelemaan! Nyt löysin käsinkirjoitetun ohjeen, jonka tämä ystäväni äiti oli omalle äidilleni antanut. Helppoa, mehevää, herkullista - tästä tuli kerta heitolla yksi lempipiirakoistani! 4 lasillista vehnäjauhoja 2 lasillista sokeria 2 tl soodaa 2 tl leivinjauhetta 250 g voita sulatettuna Nämä sekoitetaan huolellisesti keskenään, ja jaetaan kahteen osaan. Ensimmäiseen osaan lisätään: 1 lasillinen piimää 1 muna Tämä ensimmäinen osa kaadetaan uunipellille leivinpaperin päälle. Sitten sekoitetaan kulhossa: 2 purkkia maitorahkaa (400g yhteensä) 2 munaa 1 lasi sokeria 2 tl vaniljasokeria 1 sitruunan mehu Tämä seos kaadetaan pohjan päälle, ja täytteen päälle ripotellaan pohjataikinan toinen osa. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. 01.12.2011 - 19:40
Nimestään huolimatta hyvä ja mehevä kahvikakku! Meidän kohta kolmekuinen muru pitää äidin sen verran kiireisenä, että nopeat ja helpot reseptit ovat nyt tarpeen. Tämä kakku oli valmis uuniin laitettavaksi noin kolmessa minuutissa! 4 dl sokeria 2 dl maitoa 2 munaa 150 g voita sulatettuna 1 tl kaakaojauhetta 1 tl vaniljasokeria 1 tl soodaa 1 tl suolaa 5 dl vehnäjauhoja Sekoita ainekset järjestyksessä keskenään. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. 30.11.2011 - 20:52
Ohje napattu ja muokkailtu yhteishyvän ruokaliitteestä. Suklaataikina: 200 g taloussuklaata 200 g voita 2 dl sokeria 4 munaa 3 dl vehnäjauhoja 1 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta Tuorejuustokerros: 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 dl sokeria 2 munaa 2 rkl vehnäjauhoja Sulata voi kattilassa, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita kunnes suklaa sulaa. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita kaikki kolme seosta kulhossa, kaada suorakaiteen muotoiseen vuokaan (noin 20 x 30 cm). Notkista tuorejuusto ja sokeri vatkaimella vatkaten. Lisää munat samalla vatkaten. Lisää lopuksi jauhot ja sekoita tasaiseksi. Nosta nokareina suklaataikinan päälle. Tee haarukalla aaltoja taikinan pintaan niin, että kerrokset sekoittuvat kevyesti. Paista 175 asteisessa uunissa 35 minuuttia. Koristele valkosuklaalla. 22.11.2011 - 18:27
Nopea, ja helppo, mutta niin mehevä omenapiirakka! Tai miksei vaikka marjapiirakka, sillä omenan tilalla voit käyttää mitä vain.. Pohja: 4 munaa 3 ½ dl sokeria 4 dl maitoa 2 dl sulaa voita 8 dl vehnäjauhoja 4 tl leivinjauhetta Päälle: omenalohkoja, marjoja, raparperia tms. Muruseos: 100 g voita 2 dl vehnäjauhoja 2 dl sokeria Sekoita pohjataikinan ainekset sekaisin kulhossa. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Asettele päälle omenalohkot. Sekoita vehnäjauhot ja sokeri pehmeään voihin ja ripottele muruseos piirakan päälle. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. 20.11.2011 - 12:24
Pohja: 4 munaa 1 ½ dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Täyte: 1 dl valio maustettua vaniljarahkaa 2 dl kuohukermaa vaniljasokeria mustikoita, puolukoita suklaata rouhittuna Koristelu: kuohukermaa, marjoja, suklaarouhetta Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina uunipellille ja paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon rahka ja vaniljasokeri. Levitä täyte pohjan päälle, ripottele päälle marjat ja suklaa. Kääri rullalle. Anna tortun jähmettyä kylmässä ennen koristelua ja tarjoilua. 19.11.2011 - 13:21
Ohje napattu Kinuskikissalta, tosin käytin puolukoiden sijasta mustikoita ja punaisia viinimarjoja. Todella hyvä, ja vähän erilainen piirakka! Pohja: 3 dl vehnäjauhoja 2 rkl sokeria 125 g voita 2 rkl kylmää vettä Täyte: 6 dl marjoja 3/4 dl perunajauhoja 2 rkl sokeria Sokerihuurre: 100 g voita 1 dl sokeria Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Sekoita marjat, sokeri ja perunajauhot keskenään. Levitä seos pohjan päälle. Paista 250 asteessa 20 minuuttia. Anna jäähtyä haaleaksi. Mittaa voi ja sokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä, kunnes seos kuplii tasaisesti. Älä keitä niin kauan, että voi alkaa ruskistua. Anna jäähtyä hieman, ja lusikoi sitten piirakan päälle. 16.11.2011 - 11:58
Meillä vietettiin viime viikonloppuna ensimmäistä isänpäivää kotona pötkötellen, herkutellen ja rakkaiden seurasta nautiskellen. Meidän kaksikuisen Konstan isää ja paappaa juhlittiin mm. karjalanpaistilla ja tällä täytekakulla. Ensimmäinen kinuskikakkuni, ja todella hyvää oli! Kiitokset vaan anopille karpaloista :) Pohja: 4 munaa 1 ½ dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 tl kanelia Täyte: 4 liivatelehteä 2 dl karpaloita 3/4 dl sokeria 2 tl vaniljasokeria 200 g vaniljarahkaa 2 dl kuohukermaa 2 rkl vettä Kostutus: noin 1 ½ dl maitoa, johon lisätty ripaus vaniljasokeria Kinuski: 2 dl kuohukermaa 1 ½ dl fariinisokeria 1 rkl voita Koristelu: 2 dl kuohukermaa karpaloita Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita varovasti muna-sokerivaahtoon. Kaada vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta karpaloita vähän haarukalla. Vaahdota kerma. Lisää vaahdon joukkoon, rahka, karpalosose ja sokerit. Kuumenna vesi kattilassa ja liuota siihen liivatteet. Jäähdytä seosta hieman ja kaada ohuena nauhana täytteeseen. Kokoa kakku irtopohjavuokaan; ensin kakkulevy, sitten puolet täytteestä, toinen kakkulevy, loput täytteestä ja viimeinen kakkulevy. Kostuta levyt huolellisesti. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä yön yli. Keitä kermaa ja fariinisokeria miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kinuski sakenee. Lisää voi ja siirrä levyltä. Irrota kakun reunat veitsellä ja kumoa tarjoiluvadille. Kaada ja levitä hieman jäähtynyt kinuski kakun päälle. Koristele reunat kermavaahdolla ja karpaloilla. 13.11.2011 - 18:30
Pohja: 100 g voita 3 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta ½ tl suolaa 1 dl vettä Täyte: 1 tlk tonnikalaa n. 1 dl ananasmurskaa 2 munaa 2 dl ruokakermaa mausteita; yrttisuolaa, mustapippuria.. Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Lisää voi ja nypi tasaiseksi, lisää vesi ja sekoita hyvin. Painele voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia. Sekoita täytteen ainekset kulhossa ja kaada pohjan päälle. Jatka paistamista vielä 15-20 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. 13.11.2011 - 18:18
Pellillinen mehevää piirakkaa! Pohja: 300 g voita 6 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta 1 dl vettä ripaus suolaa Täyte: 300 g palvikinkkua pilkottuna puolikas keltaista paprikaa puolikas punaista paprikaa 200 g juustoraastetta 4 munaa 2 dl maitoa 2 dl ruokakermaa mausteita; yrttisuolaa, mustapippuria, paprikajauhetta.. Nypi voi ja jauhot kulhossa sekaisin, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä kylmässä noin puoli tuntia. Kauli sitten taikina leivinpaperin päällä uunipellin kokoiseksi. Sekoita täytteen ainekset ja kaada pohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa 30 - 40 minuuttia. 29.10.2011 - 21:43
Ohje kirjoiteltu ylös joskus jostakin blogi-maailman syövereistä, ja muokattu omaan makuun sopivaksi. Tein tätä ihanaa, mutakakkumaista suklaaherkkua sunnuntaipäivää piristämään! 4 munaa 3 dl sokeria 200 g voita 200 g taloussuklaata 2 ½ dl vehnäjauhoja 1 ½ tl leivinjauhetta 1 rkl vaniljasokeria Tuorejuustoraita: 200 g maustamatonta tuorejuustoa ½ dl tomusokeria 1 munan valkuainen Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja suklaa kattilassa, anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Yhdistä kaikki kolme seosta. Kaada taikina irtopohjavuokaan (halkaisija n. 30 cm). Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja valkuainen tasaiseksi massaksi. Kaada seos suklaataikinan päälle, levitä tikulla (marmoroi). Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia.
28.10.2011 - 09:40
Testailin piirakkaan Valion uutta maustettua rahkaa Makea & tulinen. Muun muassa tätä piirakkaa maisteltiin ystävien kanssa jo tavaksi tulleessa herkutteluillassamme. Tällä kertaa pöydässä oli jauhelihapiirakan lisäksi kinkkukierteitä, kauraomenapaistosta ja vaniljakastiketta sekä suklaamuffineja! Pohja: 100 g voita 2 ½ dl vehnäjauhoja ½ tl suolaa ½ dl vettä Täyte: 200 g jauhelihaa puolikas keltainen paprika puolikas vihreä paprika 1 sipuli suolaa 1 prk Valio maustettu rahka Makea ja tulinen 1 muna Nypi voi, jauhot ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Ruskista jauheliha, lisää joukkoon silputut paprikat ja sipuli ja mausta suolalla. Levitä seos piirakkapohjan päälle. Sekoita kulhossa rahkan joukkoon yksi muna ja levitä täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. 28.10.2011 - 09:33
Testailtiin äitini kanssa uutta silikonista kakkuvuokaa. Ei aivan vaivatta meinannut kakku irrota, mutta aika kaunis lopputulos mielestäni! Syksyisiä puolukkaherkkuja jälleen.. 2 munaa 2 dl sokeria 100 g voita sulatettuna 2 dl maitoa 1 ½ tl leivinjauhetta 3 ½ dl vehnäjauhoja 1 rkl kardemummaa 2 dl puolukoita Vaahdota munat ja sokeri. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva ja kardemumma. Lisää maito vuorotellen jauho-leivinjauheseoksen kanssa varovasti sekoitellen. Lisää lopuksi puolukat. Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. 24.10.2011 - 18:19
Näitä meheviä sämpylöitä on tullut tehtyä useampaan otteeseen. Ohje Herkkuhovilta täältä: herkkuhovi.vuodatus.net/blog/2411904/taytetyt-leivat/#comments 24.10.2011 - 13:14
Tämä ohje kulkee netissä nimellä "maailman paras pannukakku". Tiedä sitten pitääkö paikkansa, mutta meille tämä ainakin maistuu! Voita ohjeessa on mielestäni turhan paljon, joten olen tavannut vähentää määrän puoleen. 4 dl vehnäjauhoja 1 ½ dl sokeria 1 tl leivinjauhetta 1 tl vaniljasokeria 1 tl suolaa 8 dl maitoa 2 munaa 100 g voita (50g) Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää maito, munat, ja sulatettu ja jäähtynyt rasva. Sekoita tasaiseksi, ja kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia. 24.10.2011 - 13:09
broilerin koipireisiä öljyä 6 dl vettä 2 ½ dl riisiä 1 sipuli 1 herne-maissi-paprika -pussi mausteita; currya, suolaa, mustapippuria.. Voitele vuoka öljyllä. Levitä vuokaan riisi, pilkottu sipuli ja he-ma-pa -sekoitus. Kaada päälle vesi ja lisää reilusti mausteita. Aseta koivet päälle ja paista 175 asteessa noin tunti. Käännä koivet paistamisen puolivälissä. |
|
||